"Keitä ne on ne sankarit
Sellaiset sankarimiehet,
Joita koko valtakunta arvostaa?"

Mietin tuossa yksi päivä tätä kaunista maata, jossa asumme.
Minulla on hyvin vähän kokemusta muusta maailmasta, koska en ole käynyt muualla kun Ruotsissa ja Virossa. Ainoa käsitykseni muusta maailmasta liittyy uutisiin sekä sanomalehtiin. En voi edes kuvitella, miltä niistä ihmisistä tuntuu, jotka elävät tänäkin päivänä sodan keskellä. Meille se on helppoa, meidän ei tarvitse kestää muuta kun se, mitä haluamme katsoa. Jos alkaa tuntua pahalta, voimme sulkea television. Tämä kaikki on silti ollut totisinta totta monien vanhemmille sekä isovanhemmille. Loppujen lopuksi, ei ole niin hirvittävän kauan siitä, kun Suomessakin oli sota. Ja toisaalta, koskaan ei voi olla varma, milloin sota syttyy uudestaan.

Papallani oli tapana kertoa juttuja sodasta. Välillä hän kertoi hyvikin surullisia tapahtumia, joita en pienenä tyttönä pystynyt käsittämään. Välillä jutut olivat mustalla huumorilla sävytettyjä. Ehkä sekin oli tapa selviytyä. Että sodasta huolimatta siellä pidettiin kavereiden kanssa "hauskaa". Pappani kertoi samat jutut moneen kertaan. Hävettää sanoa, että teini-iässä ne alkoivat jo kyllästyttää. Mutta nyt osaan jo arvostaa niitä. Pappani on jo kuollut, mutta hänen tarinat elävät.

Tänä päivänä Itsenäisyyspäivän kohokohta tuntuu olevan Linnanjuhlat. Media seuraa tarkkaan kuka saapuu kenenkin kanssa, kuka kompastuu ja kenellä on hienoin mekko. Linnanjuhlat ovat koko päivän kohokohta. En sano, etteikö näin saisi olla. Kai sekin on omalta osaltaan kunnianosoitus itsenäistä Suomea kohtaan. Itse en pidä Linnanjuhlia niin suuressa arvossa. Kulutan Itsenäisyyspäivää siten, että rauhoitus kotona, kiitän mielessäni sotien veteraaneja siitä, että saan kulkea kadulla ilman sodan pelkoa. Kiitän heitä siitä, että he uhrasivat oman henkensä sen eteen, mitä Suomi on nyt. 

Sotaveteraanit ovat aikamme sankareita. Kiitos heille!

"Me ollaan sankareita kaikki,
Kun oikein silmil katsotaan
Me ollaan sankareita elämän
Ihan jokainen"